Nonnii. Meinasi blogi kuivua heti alkuunsa. Syynä tosin ei ollut aiheiden loppuminen, vaan päin vastoin niiden kerääminen: eurolääkäri pyrki taas tekemään viikon aikana maailman tekemättömist töistä n. puolet. Eipä tullut tehtyä, mutta yritys johti siihen, että eilen hoitaessaan täyttä potilaslistaa, eurolääkäri sujuvasti vastasi samalla puhelimen ja sähköpostin välityksellä yhden pienen tutkimuslaboratorion ongelmista ja lisäksi täytti yhden keskisuuren yrityksen koulutuskalenteria laadukkailla kurssikokonaisuuksilla. Pingispallot pysyivät sujuvasti ilmassa, ja sivussa tuli ehkä tehtyä vain yksi "turha" lähete erikoissairaanhoitoon (turha siksi, että en itse suoranaisesti uskonut, että taustalla on mitään vakavaa, mutta en ehtinyt sitä lähteä perkaamaankaan siinä päivystyksessä).
Potilaan näkökulmastahan turhia lähetteitä ei ole. Asiat pitäisi aina tutkia ja mielellään erikoissairaanhoidossa. Potilaat eivät taida tietää, että harvoin he siellä erikoissairaanhoidossakaan pääsevät erikoislääkäriin, vaan hommat tekevät sairaalalääkärit, eli usein eurolääkärin työkokemusta vastaavilla taidoilla hekin puuhaavat. Erikoissairaanhoidon ero perusterveydenhuoltoon on usein häilyvä ja perustuu lähinnä alueellisiin määritelmiin: siellä voidaan käyttää liberaalimmin esim. konetutkimuksia, ottaa viipalekuvia ja magneettikuvia, leikellä isompia paloja irti jne. Mutta missään tapauksessa erikoisairaanhoidossa ei saa absoluuttisesti parempaa lääketiedettä ja parempaa hoitoa, usein vain paljon kohdistetumpaa.
Tästä hyvä esimerkki on yksi potilaani, joka tuli vastaanotolleni terveyskeskukseen ja ilmoitti tulosyykseen, että haluaa lähetteen gynekologille vatsakipujen vuoksi. Hän oli vaivaansa hoidattanut pitkään yksityisesti gynekologilla ja nyt rahat eivät siihen riittäneet, siksihän halusi siirtyä julkisten palveluiden piiriin ja jotta julkisella pääsee erikoislääkärille, tarvitsee yleislääkärin lähetteen. Ilmeisesti potilas ei missään vaiheessa ajatellut, että minä voisin häntä hoitaa. Hänen suureksi yllätykseksi aloinkin hoitaa vaivaa itse, ja minulla itse asiassa on kohtuullisen hyvä näkemys siitä missä hommassa on kyse. Tarvittaessa kysyn ohjeita gynekologilta, mutta en usko, että ainakaan kovin pian minulle tulee tilanne, että joutuisin potilaan lähettämään fyysisesti erikoislääkärin arvioon.
Onneksi kommunikaatiotaitoni ja vireystasoni tämän vastaanoton puitteissa olivat niin hyvät, että sain potilaankin uskomaan taitoihini, eikä hän vaikuttanut pettyneeltä siihen, ettei saanutkaan lähetettä. Tämän tyyppisten kommunikaatiotilanteiden toistuminen päivittäin terveyskeskuksesssa on tietenkin turhauttavaa, eikä tilanne helpota yhtään Karkkilan "valelääkäri". Terveyskeskusten jalo työ on vuosien saatossa kansalaisten silmissä rapautunut, ja arvauskeskuksista puhuminen ajaa kokeneet kollegat työskenetelemään yksityissektorille. Siellä potilas maksaa palvelusta niin paljon, että kynnys suhtautua avoimen halveksuvasti ja epäluuloisesti saatuun hoitoon on ihmisen peruspsykologian tuntien huomattavasti korkeampi.
Ilmainen tai halpa ei suomalaisesta voi olla hyvää.
5 kommenttia:
Jee, hiljaisuus katkaistu!
Mun mielestä ongelma ei ole niinkään se, etteikö ilmainen tai halpa voisi Suomessa olla hyvää. Sen sijaan suomalaiset on uskoteltu kuvittelemaan, että kaikki maksuton on ilmaista.
Mua ei suuremmin turhauta se, jos joku tulee ruumiillisessa asiassa mun vastaanotolle hakemaan lähetettä. Yleensä tällaisessa tapauksessa lähete voikin olla paikallaan, kunhan tietty eka tehdään perustutkimukset. Aika harva pitkäaikaisempi vaiva kuitenkaan täysin selviää ilman erikoislääkärin (kerran) antamaa napakkaa vastausta. Toistuvat lähetteet samasta vaivasta mä kyllä tyrmään täysin. Ja siis tää koskee mun mielestä nimenomaan pitkään kestäneitä vaivoja, koska suurin osa akuuteista ongelmista ja pitkäaikaisista oireettomista vakavista sairauksista (esim. verenpainetauti ja diabetes) hoituu terkkarissa.
Mutta terveyskeskushan ei edes ole maksuton!
Mun poliitikkoisä sanoi, että suomalaiset eivät edes tajua mitä kaikkea he saava verorahoillaan, käyttäen esimerkkinä päiväkotijärjestelmää. Siskoni Hollannissa maksaa melkein tuhat euroa kuussa, että niiden lapsukainen saa olla kolme päivää viikossa tarhassa. Ja sitä paikkaa lapsukainen alkoi jonottaa jo ennen kuin syntyi.
Suomessa jokaisella on subjektiivinen oikeus viedä lapsensa lähes ilmaiseksi tarhaan vaikka olisi itse työtön tai vaikka toisen lapsen kanssa kotona äitiyslomalla.
Kamelille: tässä kyseisessä tapauksessa erikoislääkäri oli jo tehnyt diagnoosin (PCOS) ja siihen vaadittavat tutkimukset (UÄ x 3) mutta ei ollut sitä juuri mitenkään hoitanut. Ah, privaatti.
Jep, nimenomaan mun mielestä hankala diagnostiikka kuuluu erikoissairaanhoitoon samoin kuin erityistason hoito, mutta yleensähän diagnoosin teon jälkeen perustason hoito, johon ei tarvita suurempaa erityistietämystä, voidaan taudin kuin taudin kohdalla toteuttaa tk:ssa.
Lähetä kommentti