Ei laisinkaan lääketieteellinen postaus

Nyt ei tule mieleen mitään lääketieteellistä, joka akuutisti olisi sydämen päällä. Juteltiin tänään pitkään puhelimessa Kameli-kollegan kanssa polvi-injektioista ja se kevensi lääketieteellisen kuorman hetkellisesti. Ei sillä, etteikö mielenkiintoisia potilastapauksia olisi taas maailma väärällään, mutta nyt niistä vain ei jaksa ihmetellä.

Ihmettelenkin sitä, kuinka erilaisia ihmiset ovat. Kuulostaa typerältä, mutta niin se vain on. Täysin käsittämätöntä, kuinka ihmiset voivat suhtautua samoihin asioihin niin tyystin eri tavalla. Esimerkiksi työteko: osa välttelee töitä niin paljon, että sitä voisi pitää työnä - siis sitä välttelyä. Toiset taas eivät osaa olla tekemättä töitä, ja siitä seuraa ongelmia, minä olen tästä hyvä esimerkki. Tästä saimme Kamelin kanssa myös mehevän keskustelun aikaiseksi Yrjönkadun uimahallin saunassa kelteisillämme.

Vertailimme Kamelin kanssa älyttömimpiä todistuksia, mitä olemme joutuneet kirjoittamaan ihmisille työnvälttelyä varten. Oma ennätykseni on potilas, joka haki sairauslomaa, koska hänen tyttöystävänsä koira oli kuollut ja kotona olisi pitänyt olla lohduttamassa sitä tyttöystävää. En tietenkään kirjoittanut tällä syyllä päivääkään, vaikka ukkeli yritti myös selittää kieltävän vastaukseni jälkeen selkäkivuista (vinkki työnvälttelijöille: tarinaa ei kannata lähteä vaihtamaan kesken vastaanoton). Ironista oli, että käytyään ensin sairaanhoitajan vastaanotolla, olisi hän sieltä saanut muutaman päivän sairauslomalapun, mutta ukko halusi lisää ja jonotti lääkärille. Jäi sitten nuolemaan näppejään.

Toinen jatkuvan ihmetyksen kohteena on ihmisten ymmärryksen ja oivaltamiskyvyn tasoerot. Myönnän, että itse olen ihan neuropsykologin testaamana aika nokkela tyyppi. Sen todistanee myös se, että suhteellisen kivuttomasti suoritin korkeakoulututkinnon (no, se ei itse asiassa todista mitään, eikä kyllä se neuropsykologikaan, noh... anyways). Mutta työssäni joudun jatkuvasti kohtaamaan tilanteen, että toinen ei vain tajua, vaikka vääntäisi sille hammastahnasta sen asian. Ei sitten millään! Yleensä näin käy vastaanotolla, kun yrittää selittää esim. miksei jotakin antibioottia kannata nyt syödä, tai miten KELA:lta haetaan vaikkapa kuntoutustukea. Ei vain onnistu, ne lomakkeet on hepreaa, tai ei vain haluta oppia mitään uutta, tai ollaan sitten niin fiksoituneita siihen omaan näkemykseen, ettei mikään järkipuhe sitä muuta.

Minä pyrin elämään rationaalisesti, ja uskoisin, että iso osa kollegoistani on samalla tavalla luonnontieteilijän sielulla varustettuja. Eli empiirisesti todistettu ja järjellä perusteltava on totta, muu huuhaata. Luonnontieteilijän sielu usein myös vaatii jatkuvaa tiedon päivittämistä ja aktiivista lisätietämyksen etsimistä.

Tästä syystä uskonkin, että terveyskeskuslääkärin ja peruspotilaan, joka ei itse asiassa useinkaan halua oppia mitään uutta, keskinäinen kommunikaatio on niin hankalaa. Luonnontieteilijä yrittää perustella järjellä ja toinen ei pysty ottamaan järjellä vastaan, joten heittää peliin tunteet - ja sitten soppa on valmis. Lisäksi ongelmaa syventää ammottava kuilu nokkeluudessa. Olisipa ihana hoitaa aina vain insinööripotilaita! Niille on niin helppo selittää miksi tehdään ja mitä.

Noh, tulihan tästä itse asiassa aika lääketieteellinen postaus. Mutta tajunnanvirtaa silti.

Seuraavaksi voisinkin pureutua Kamelin kanssa jo altaassa aloitettuun aiheeseen eli kansalaispalkkaan. Se on jäänyt tuonne alitajuntaan kummittelemaan. Yrjönkadun uimahallin dekadentti tunnelma selkeästi tuottaa aiheita myös blogiin!