Selkä paskana §

Avopuolisoni Muzzun mielestä blogi olisi pitänyt aloittaa iskevästi suoraan asiaan menemisellä ja turhat disclaimerit olisi pitänyt unohtaa. Mutta tämäpä onkin tyypillistä lääkärin käytöstä: en voi ottaa sitä riskiä, että joku oikeasti lukisi tätä tosissaaan ja esim. kuolisi sen takia. En millään usko, että mun ohjeilla kukaan saa itseään hengiltä, mutta se pieni riski on aina olemassa. Ja vaikka en mitään valaa olekaan ikinä vannonut, Hippokrateen tai modernimpaakaan versiota, niin silti yrin jatkuvasti pitämään ihmiset edes hengissä. Siksi siis disclaimer-aloitus.

Mutta nyt asiaan: mulla on ollut selkä kipeä tän päivää. Blogissa on se hieno puoli, että voin valitella omia kremppojani ilman synnintuskia - vastaanotolla niin ei ikinä saa tehdä! Mutta selkäkipuhan on yhtä suomalaista kuin esim. sauna tai Sisu, masennuksesta puhumattakaan. Jokaista kolottaa joskus seljästä ja usein sen avulla päästään myös duunarin taivaaseen, eli sairauseläkkeelle. Toteutan siis kulttuuriperimääni, kun valittelen selkäkipua.

Itselläni selkä ei koskaan ole ollut tätä kipeämpi. Vähän juilii kun kävelee ja helpottaa ihan parasetamolilla. Tiedän, että monilla tilanne on huonompi, jalat ei toimi, ja liikkumaan ei yksinkertaisesti pysty kivulta. Silti nämä vaivat - mun pikku-juiliminen ja "jalat alta-VAS10 kipu" - ovat ennusteeltaan yleensä identtisiä: menevät itsellään ohi ilman kirurgin veistä tms. poppaskonsteja. Tämä on luonnon vittuilua: kamala kipu ei itse asiassa aina merkkaa kamalaa sairautta. Tätä ei sitten millään peruspotilas ymmärrä.

Koska selkäkipu on yksi Sadasta Suuresta Suomalaisesta, sen takia rampataan alvariinsa (terveyskeskus)lääkärissä. Ja sitten kun siellä lääkäri sanoo, että "katsotaan nyt 3 kk tätä selkäkipua, kun se yleensä menee itsestään ohi" ja antaa sielun paikkaamiseksi sen särkylääkereseptin, niin oitis leimataan hyvää tarkoittava ja muutenkin pätevä terkkula "arvauskeskukseksi" ja "ei sieltä mitään muuta anneta kuin lämmintä kättä ja buranaa, ei ne mitään osaa, pitää mennä privaattiin ortopedille tai kirurgille, että saa edes jonkun diagnoosin".

Sitten mennään sinne ortopedille (joka on siis kirurgi) kuulemaan sama tuomio: ei leikata, koska kyseessä on lumbago. Tästä potilas riemastuu, ja kertoo jatkossa, että se ortopedi oli niin pätevä, kun se heti antoi diagnoosin: "mulla on lumpaako". Onhan se hienompaa niin sanoa, kuin "mullon noidannuoli eli tauti josta oikeastaan kukaan ei tiedä mistä se tulee ja miksi mutta se menee ittellään ohi".

Minun arvioni mukaan tietyt potilaat haluavat, että diagnoosit tulevat munkkilatinaksi, koska siten ne kuulostavat hienommilta. Näin taudeille saadaan nimi ja ne voidaan ottaa osaksi perhettä, niin kuin se Eevertti-eno, josta kukaan ei oikein tykkää, mutta sitä pidetään messissä, koska se on lapseton, mutta rikas. Lumbago käy välillä kylässä ja sitten ollaan taas tyytyväisiä, kun se on välillä poissa. Väliaikoina siitä riittää juteltavaa esim. kahvitauoilla "kun se lumpaako oli kesällä taas niin kamalan hankalana".

Maalaislääkäri Kiminkinen käyttää kroonisista selkävaivoista kansankielistä ilmausta "selekä paskana", joka kuulemma vetoaa potilaisiin paremmin kuin meidän rivilääkäreiden noidannuolet tai lanneselkäkivut. Tätä on käytetty tietyissä nettikeskusteluissa perusteluna sille miksi kaikkien lääkäreiden pitäisi olla enemmän niin kuin Saarijären Tapsa.

Mutta apua! Se ilmaisuhan ei sovikaan ruokapöytään jouluna. Siitä ei saada sulkaa hattuun kahvipöydässä, koska siitä käy liian selvästi ilmi se, että minussa onkin jotain pielessä, siis ihan minun selässä. Taas on Kiminkinen väärässä. Kyllä välillä pitää latinaa puhua, jos ei muusta syystä, niin ainakin sumuttaakseen sukulaisia vaivan todellisesta luonteesta.