Epäempaattinen yleislääkäri

Innoistuinpa nyt kirjoittamaan. Edellisen kirjoitukseni pointti itse asiassa livahti vasta kommentteihin, eli kannattaisin tietokoneistettua diagnoositukea laajempaan käyttöön lääketieteessä. Nykyisellä ihmisvetoisella systeemillä homma lentää edelleen liian paljon tuurilla, joka johtaa puolestaan valtavaan resurssien haaskaamiseen sekä yli- että alidiagnostiikan kautta. Ja jos iso osa diagnostiikasta voitaisiin edes jotenkin automatisoida, niin lääkäreille jäisi enemmän aikaa ja henkistä kapasiteettia olla inhimillisiä potilailleen. Noniin, polttakaa minut roviolla.

Mutta kun aloin asiaa tarkemmin miettimään, niin törmäsin kysymykseen, tarvitseeko lääkärin alunalkaenkaan olla empaattinen ja inhimillinen? Eikö lääkärin tehtävä ole tehdä diagnoosi ja suunnitella taudin hoito sen mukaisesti? Ja jos empatiaa ei oikeasti tarvita, niin eivätkö tietokoneet voisi hoitaa koko roskan? Hoitohenkilökunta voisi sitten toteuttaa empatian. Näin vanhaan aikaan lääketiede toimi, lääkäri murisi nurkassa ohjeensa ja potilaat itkivät huolensa hoitajan olkaa vasten.

Nyt sitten päästääkin lääketieteen sotkuisimmalle kentälle eli ihmisten väliseen kohtaamiseen. On yleinen käsitys, että ihmiset paranevat paremmin, jos heitä hoitavat empaattiset ja sosiaalisesti lahjakkaat ihmiset. Sairaaloissakin pitää olla kukkia ja isot ikkunat, jotta voimaannuttavat ajatukset ja tunteet pääsevät pintaan. Potilaiden ei pidä antaa ottaa potilaan roolia, vaan heidän yksilöllisiä voimavaroja pitää tukea ja pyrkiä ratkaisukeskeiseen, potilaslähtöiseen ja moniammatilliseen tiimityöskentelyyn, jonka keskiössä on potilas, eiku siis ihminen / asiakas. Tai no ainakin hoivatiede jauhaa tästä jatkuvasti, kyllästymiseen saakka. Onhan asiaa tutkittukin (tämä Lancetin vanhahko juttu vain esimerkkinä), mutta tutkimukset yleensä ovat lääketieteen kriteereillä mitattuna kehnoja. Tulokset viittaavat siihen, että empatia auttaa, erityisesti kipuun, masennukseen ja epämääräisiin oireisiin.

Mutta paranevatko potilaat paremmin ihan "oikeista fyysisistä" sairauksista, jos heille on kiva, vai onko potilailla vain mukavampaa (= onko quality of life, QOL, parempi)? Amerikkalaiset tutkivat asiaa nuhakuumeen suhteen kahdenkin jutun verran ja satunnaistivat mukavasti reippaat 700 ihmistä ryhmiin, jotka joko saivat lääkkeitä tai eivät JA jotka saivat lääkäriltä mukavaa ja optimistista ohjausta tai sitten ei. Taudiksi valittiin nuhakuume juurikin sen takia, että mikään nykyinen hoito ei siihen auta. Ensin he näyttivät, että yrttivalmiste echinacea ei ole itsessää tehokas flunssaan, mutta tehoaa paremmin, jos ihminen uskoo sen olevan tehokasta. Puhdasta plaseboa siis. Mutta plaseboefekti ainakin nuhan osalta oli aika vaatimaton (surprise)!

Empatiakokeessa mitattiin nenästä tiettyjä immunologisia markkereita potilaiden itse raportoimien oireiden lisäksi. Itse raportoiduissa oireiden kestossa ei ollut tilastollisesti merkittäviä eroja, mutta tutkijat pystyivät osoittamaan, että potilailla, jotka itse kokivat saaneensa parasta mahdollista empaattista hoitoa lääkärin vastaanotolla, oli vähiten nuhan immunologisia merkkejä nenässä. Tajunnanräjäyttävää! Oma kokemukseni toisen ihmisen empatista voi siis vaikuttaa rauhoittavasti yliaktiivisena riehuvaan immuunijärjestelmääni. Toki tutkimuksessa on ongelmansa, mutta se herättelee ajatuksia.

Eli sillä miten empaattinen lääkäri on, ei itse asiassa ole väliä. Tärkeintä on, kuinka empaattisena tai tehokkaana potilas kokee saavansa hoidon. Siihen onkin jo sitten paljon vaikeampi vaikuttaa. Toki auttaa, jos lääkäri itse ei ole umpimörkö. Sellaisillekin kuitenkin on tilauksensa, osa potilaista nimittäin pitää ärtyisiä vanhoja lääkäreitä kaikkein parhaina. Yskänlääkekin tehoaa paremmin, jos se on pahaa. Silloin ihminen kierosti ajattelee, että jos tämä lääke / lääkäri ei yhtään yritä miellyttää minua, niin sen on pakko olla supertaitava selvitäkseen modernissa kilpailuyhteiskunnassa.

Jumaleisson ihmiset ovat kieroja.

Kverulantit valittajat

Kverulantti = ruikuttaja.

Monta kertaa kiireisessä päivystystyössä tulee olo, että potilaat käyvät siellä vain ruikuttamassa mitättömiä oireita. Yhtä monta kertaa vastaanotolle tulee tyyppejä, joiden vaiva on näkökulmastani käsittämätön ("minuun sattuu tähän, jos teen näin, mutta muuten olen ihan OK") ja heitäkin pitäisi jotenkin auttaa. Niin monta kertaa olen mokannut tämän, ja en varmasti ole yksin. Olen vähätellyt potilaiden oireita, ollut ärtyisä ja poissaoleva, määrännyt vain särkylääkkeitä / jotain muuta oireenmukaista sekä lyhyen sairausloman ja toivonut pääseväni nopeasti tilanteesta eroon. Viimeisin Suomen Lääkärilehden pääkirjoitus kävi torumaan minua, koska kirjoitan myös näistä kokemuksistani blogia. Myönnän, minun ja muidenkin lääkäreiden tulisi olla parempia. Mutta miten?

Moderni lääketiede on aika avuton monen ei-hengenvaarallisen vaivan suhteen ja uskoakseni monen lääkärin huonot bed-side mannerit kumpuavat tästä avuttomuuden tunteesta. Näitä "mahdottomia" vaivoja ovat mm. erilaiset ajoittaiset kolotukset ja kivut tuki- ja liikuntaelimissä, nuhakuume, jännityspäänsärky, "huono olo", väsymys, huippaaminen, vanheneminen, epämääräiset vatsavaivat, sydämentykytys, jne. jne. lista jatkuu loputtomiin. Lääketiede on kehittynyt tunnistamaan ja parantamaan hengenvaarallisia sairauksia, eikä siten tutkijoita ei juurikaan kiinnosta ärsyttävät/inhottavat, mutta eliniän ennusteen suhteen vaarattomat vaivat. Ne niputetaan usein "toiminnallisiksi oireiksi", joka siis tarkoittaa suomeksi sitä, että elimistön toimintaan liittyy automaattisesti tietty määrä "oireita", eivätkä ne suoranaisesti viittaa vielä mihinkään patologiseen sairaustilaan. Tai sitten viittaavat, mutta sitä sairautta ei ole vielä tunnistettu / lainkaan tunneta.

Lääkäreiden tutkimusstrategia näiden epämääräisten oireiden suhteen on selkeä: poissuljetaan tunnetut hoidettavissa / diagnosoitavissa olevat sairaudet, jotka voivat aiheuttaa samanlaisia oireita. Poissulkeminen tarkoittaa usein tiettyä "peruspakettia", jossa otetaan huomioon yleisin tai pari yleisintä tautia esim. verikokeilla. Jos kaikki tutkimukset ovat normaaleja, lääkäri on tyytyväinen. Mutta potilas jää toiminnallisen oireensa kanssa elämään.

Ja tässä kohti me lääkärit menemme vikaan. On nimittäin vaikea tietää, kuka pystyy elämään itsensä kanssa rauhassa ja kuka ei. Moni tyytyy siihen "ettei se ollut mitään vakavaa", mutta monelle jää joku kalvava epäilys "että kaikki ei olekaan kunnossa" tai "ei ne siellä arvauskeskuksessa mitään tiedä". Ja sitten hän tulee saman vaivan kanssa uudestaan lääkäriin. Hyvässä tapauksessa samalle lääkärille, joka tajuaa, että nyt tarvitaan lisää vakuuttelua oireen on vaarattomuudesta. Vakuuttelu voi olla ihan sanallista, tai järkeviä jatkotutkimuksia / -hoitoja oireen jatkuessa. Hyvällä tuurilla jotain hoidettavaa löytyy tai oire loppuu itsestään. Huonolla tuurilla löytyy jotain vakavaa, joka ehkä voidaan hoitaa. Mutta nyt sekä lääkäri että potilas ovat tyytyväisiä. Tyytyväisyys on tässä suhteellista, koska monelle potilaalle taudin nimi = diagnoosi on jo suuri helpotus, vaikka mikään oireissa tai olossa ei muuttuisikaan. Eräs potilas oli liikuttavan onnellinen saatuaan pitkään jatkuneiden niveltulehdusten diagnoosiksi arthritis non specificata, vaikkakin suomennettuna se tarkoittaa puhtaasti tuntematonta ja epämääräistä niveltulehdusta.

Huonossa tapauksessa (tai tavallisessa tapauksessa nyky-Suomen terveydenhuollossa) toiminnallisesta oireesta kärsivä potilas menee uudelle (tai vaikka samallekin) lääkärille, joka voi toimia täysin sattumanvaraisesti A) aloittaen kaikki tutkimukset taas alusta, B) laajentaen tutkimusstrategiaa kohtuuttomasti kaikkiin mahdollisiin harvinaisiin sairauksiin tai C) kieltää ja tyrmää kaikki potilaan huolet, koska ne on jo todettu vaarattomiksi kollegan toimesta.

Kaikissa näissä tapauksissa voidaan mennä vaarallisesti pieleen. Samojen tutkimusten toistaminen lisää potilaan epäluuloa lääkäreitä kohtaan ("ei ne osaa mitään muuta kuin labraa tilata!"). Laajat tutkimukset kertovat epäsuorasti epäluuloiselle potilaalle, että jotain voisikin olla vialla, ja kierre jatkuu samanlaisena, vaikka tutkimukset olisivatkin normaaleja. Kieltäminen taas loukkaa potilasta, ja hän hakeutuu taas uudelle lääkärille. Tai sitten hänellä onkin oikea sairaus ja se jää diagnosoimatta.

Poissulkeminen on hieno sana, mutta sekin viittaa vain todennäköisyyksiin. Tutkimusstrategian aluksi poissuljetaan tavallisimmat sairaudet, mutta tutkimuksia voidaan tilata jatkuvasti lisää ja lisää. Sen jälkeen kuin tavallisimmat tilat on poissuljettu, niin alkaa valtava epämääräinen suo harvinaisuuksia. On olemassa liuta harvinaisia sairauksia, jotka oireilevat lähes millä tahansa tavalla, ja jotta tilanne olisi vielä mahdollisimman sotkuinen, niin mikä tahansa tavallinen sairaus voi harvinaisena oireilla epätyypillisillä oireilla. Myös mikä tahansa labra/kuvantaminen voi olla normaali tai epänormaali taudissa ja terveydessä, kunhan todennäköisyys siihen on tarpeeksi matala (diagnostisia testejä mitataan sensitiivisyys - spefisisyys mittareilla mutta niiden tulkinta on ihan oman kirjoituksensa laajuinen juttu). Vanha lääketieteellinen totuus onkin, että kaikista löytyy joku sairaus tai vika, jos tarpeeksi tutkitaan. Eli tutkimukset pitää jossakin vaiheessa lopettaa. Mutta lopettaminen on vaikeaa, sekä potilaalle että lääkärille. Tutkiminen nimittäin on aktiivista tekemistä, ja se pitää todellisuduen hetken loitolla. Todellisuus taas on se, että oire on, eikä se ehkä katoa, eikä siitä tiedetä mikä se on. Kaikkea ei koskaan voida poissulkea, koska maailma ei ole reilu tai mukava paikka.

Jos lääketieteellisen diagnoosin tekoprosessi olisi täydellinen, voitaisiin suurempi osa taudeista poissulkea. Tämä vaatisi sitä, että diagnoosia tekevät lääkäri tunnistaisi potilaan oireet (lähes) virheettömästi, toimisi jatkuvasti todennäköisyyksien mukaan ja tietyn tiukan tutkimusalgoritmin mukaisesti. Jossakin vaiheessa tutkimukset automaattisesti lopetettaisiin, koska todennäköisyys, että mitään selittävää löytyy, olisi niin matala, että ei olisi enää joko kustannustehokasta tai inhimillisesti järkevää tutkia enempää. Tämä vaatisi, että lääketieteellinen diagnostiikka ulkoistettaisiin tietokoneohjelmille - kuten tällä hetkellä esim. jo osakekaupat ja monet muut taloudelliset prosessit hoidetaan.  Freakonomics -kirja viittasi muutamaan tutkimukseen, joissa nämä ohjelmat todettiin ainakin kohtuullisen hyviksi - toki niissä on vielä paljon ongelmia (erityisesti oireiden luokittelussa). 

Mutta näinhän se ei mene. Sekä lääkärit ja potilaat kavahtavat tietokoneita lääketieteellisessä päätöksenteossa. Inhimillisyys puuttuu, vain ihminen voi ymmärtää ihmistä, jne. Minulle opetettiin lääketieteellisessä tiedekunnassa, että lääkäri ei voi luottaa tietokoneisiin, vaikka kyseessä olisi kuinka automaatiolle sovelias analyysi kuten esim. EKG:n tulkinta. Tietokoneisiin ei saa luottaa, vaikka tiedämme kuinka paljon virheitä ihminen tekee ja kuinka vähän virheitä tietokone tekee. Tosin taloudessa, lentokoneissa tai sodankäynnissä tietokoneisiin voidaan luottaa, koska ihan oikeasti siellä inhimillisten virheiden impakti on aivan eri luokkaa - sadat, tuhannet, kokonaiset kansat kärsivät. Lääkäri vahingoittaa kuitenkin vain yksilöitä.

Summa summarum: Kverulanttius kannattaa ja tiettyjä potilaita tutkitaan jatkuvasti turhaan, koska he shoppailevat oireidensa kanssa lääkäriltä toiselle. Ja toiset lääkärit ovat herkempiä ottamaan lisää tutkimuksia, tulkitsemaan oireita uusiksi, heittämään bensaa potilaan luulosairauden tai pelon liekkehin. Tai sitten löytyy aina uusia lääkäreitä, jotka turhautuvat ja torjuvat potilaan pelon, epävarmuuden ja huolen, ja leimautuvat huonoiksi lääkäreiksi. Ja sitten on oikeasti huonoja lääkäreitä. Rahaa palaa ja kauhun tasapaino säilyy. Mutta vade retro satana, tietokoneita emme kukaan halua!! (vai haluammeko?)

Post mortem on väitöskirja!

Väitöskirja on valmis ja tarkastettu sekä hyväksi todettu. Jotta blogin tiedesisältö edes jollakin tavalla tulisi täytettyä, yritän hiukan kuvata vertauskuvallisesti mistä kirjassani oikeastaan oli kysymys. Olen siis immunologi eli tutkin immuunijärjestelmää. Mikä on immuunijärjestelmä, mitä se tekee?

Immuunipuolustusta usein verrataan kehon puolustusvoimiin. Fair enough. Tosin tämä vertaus ottaa huomioon vain immuunijärjestelmän mikrobien vastaisen toiminnan, vaikka usein arkisessa elämässä ilman infektioita immuunijärjestelmän vähemmän aggressiiviset toimet ovat lähes yhtä tärkeitä. Immuunijärjestelmän ansiosta elimistön tuottama roska siivotaan pois, ettei se aiheuta suurempia ongelmia. Ilman tätä, elimistö sekoaa kuin Napoli kesähelteillä roskakuskien lakon aikana. Esimerkiksi taudissa nimeltä punahukka (aka systemic lupus erythematosus, TJEU: House M.D.) puhtaanapito ei toimi normaalisti ja syntuu kaikenlaista harmia, esim. munuaisten vajaatoiminta.

Immuunijärjestelmän soluilla ja niiden tuottamilla aineilla on tärkeä rooli myös kudosten uudistumisessa tulehdusreaktion kautta. Tässä kohti onkin hyvä muistaa, että kaikki tulehdukset eivät ole infektioita. Infektio = tulehdus + osoitettu aiheuttajamikrobi. Ruotsalaiset ovat tässä niin paljon fiksumpia (infektion och inflammation), meillä karvalakkisuomalaisilla on kotoperäisenä sanana käytettävissä vain tulehdus, jonka sitten pitäisi kuvata kaikki. Ihmekään, että potilaat ovat usein sekaisin ("Miksi minun pitää käyttää lihaskipuun tulehduskipulääkettä?! Onko siellä joku bakteeri?").

(OT: Tosin potilaat ovat usein sekaisin ihan tavallistenkin sanojen kanssa... True story: Eurolääkäri "Valitettavasti ranteenne on murtunut." Potilas "No hyvä ettei sentään mennyt poikki!" Eurolääkäri "Siis ranne _on_ murtunut." Potilas "Mutta se ei siis ole poikki?" Eurolääkäri "En ymmärrä mitä eroa poikki ja murtunut käsitteillä on teille, mutta lääketieteessä poikki tarkoittaa amputoitumista, ja sen varmaan olisitte huomanneet jo itsekin, mikäli kätenne olisi amputoitunut." Potilas "...")

Toisaalta immuunijärjestelmän osaset toimivat myös solujen personal trainereina, tai jos haluamme jatkaa militaaristen vertauskuvien käyttämistä, niin osuva kuvaus olisi vastarintajärjestön soluttautujat. Immuunijärjestelmät solut tuottavat aineita, yleisesti ryhmän nimi on sytokiinit, jotka kannustavat muita solutyyppejä toimimaan tehokkaammin patogeenejä vastaan. Tämä on erityisen tärkeää virusinfektioissa, joissa interferonien välityksellä solut kykenevät estämään virusten lisääntymistä soluissa. Viva la resistance!

Sitten toki immuunijärjestelmän solut suoraan syövät patogeenejä ja tappavat soluja, jotka ovat joutuneet mikrobin valtaan. Syöjäsolut ovat itsetuhoista porukkaa, jotka vain syövät kohtaamiaan mikrobeja, kunnes kuolevat itse prosessisa. Tämän tapahtuman laajuutta kuvastaa se, että tulehtuneesta haavasta ulosvaluva märkä ei ole paksua ja keltaista kuolleiden tai elävien bakteerien takia, vaan nesteen paksuus syntyy kuolleiden syöjäsolujen raadoista. Eturintaman tykinruokaa kirjaimellisesti. Määrän suuruutta voi miettiä sillä, että yhden syöjäsolun halkaisija on n. 12 mikrometriä, eli se tilavuus on n. 7.2 picolitraa (miljardissosa millilitrasta eli siis 12 nollaa litran taakse). Ja silti niitä on visvassa niin paljon, että siitä tulee tahmeaa ja likaisen valkoista. Solut ovat siis valkosoluja, ja leukemia, valkosolujen syöpä, on tauti jossa veri kirjaimellisesti muuttuu valkoiseksi.

Immunologiset sairaudet ovat erittäin jännä ryhmä sairauksia. Usein ajatellaan, että immunologiset sairaudet ovat lähinnä immuunipuutoksia, eli niitä kuplassa eläviä lapsia. Itse asiassa tavallisemmin immuunijärjestelmä toimii hiukan liian aktiivisesti. Leukemiaa voisi ajatella tilanteeksi, jossa hullu diktaattori ottaa vallan koko puolustusvoimista, ja alkaa tehdä täysin järjesttömiä juttuja. Tilanne on luonnollisesti kestämätön, ja aika nopeasti elimistö tuhoutuu sen takia, osittain sen takia, että koko puolustusvoimat ovat tämän hullun näpeissä täysin lamaantuneet ja toimintakyvyttömät.

Autoimmuunitaudit ovat enemmänkin kuin semi-järkevän sotilasjuntan tekoset. Sotilasjuntta haluaa tehdä oman mielensä mukaisesti, vaikka siitä on haittaa jollekin osalle elimistöä. Tämä joku osa kärsii, mutta muuten järjestelmä kituuttaa eteenpäin jotenkuten. Jos juntan raivon kohde on elintärkeä elimistön toiminnalle, niin voi koko järjestelmä taas romahtaa. Mutta useammin kyseessä on krooninen tilanne, jossa juntta tuhoaa omaa elimistöään, ja elimistö yrittää korjata syntyneitä vaurioita. Autoimmuunitaudit ovat usein kroonisia sairauksia, eikä niiden määrä ole millään tavalla väheksyttävä: 5% väestöstä sairastaa jotain autoimmuunitautia, ja niiden määrä on jatkuvasti kaikkialla maailmassa kasvamassa. Immuunijärjestelmänkin kohdalla on muistettava: Who watches the watchmen?

Ja siksi, lapsukaiset, immuunijärjestelmän tutkimus on tärkeää.

Krapulaa ja saamattomuutta

Mun blogilta on viety ideologinen pohja:

http://koti.kapsi.fi/~watchman/journal/

Toi setä kirjoittaa kaikesta minua ärsyttävästä asiasta paljon paremmin ja hauskemmin kuin ikinä osaisin. Kaiken lisäksi tunnen sen kirjoittajan, ja se on oikeasti livenäkin fiksu ja hauska! Epäreilua.

Tästä syystä johtuen eurolääkäri päättää (ainakin hetkellisesti) keskeyttää elämänohjeiden jakamisen ja keskittyy valittamaan väitöskirjastaan. Joku näsäviisas voisi sanoa, että näinhän on ollut koko blogin historian ajan, mutta eurolääkäri ohittaa nuo kerettiläiset ajatukset olankohautuksella.

Jotta blogin vakiseuraajille ei tule vieroitusoireita, niin listaan tähän eurolääkärin top 10 ohjetta elämää varten, joita voi sitten palata tänne lukemaan säännöllisesti, jos väitöskirjavalitus ei napostele.

1) Älä koskaan ala kirjoittamaan väitöskirjaa.
2) Älä ajaudu Fimnetin keskustelupalstoille.
3) Juo välillä selkeästi liikaa alkoholia, jotta muistat kuinka kurjaa krapulassa on.
4) Jos aiot käyttää huumeita, niin opettele ensin niistä edes perusasiat ennen kuin aloitat. On tosi noloa käyttää huumeita väärin.
5) Tupakointi on todella epäviileetä ja häiritsee muita ihmisiä, joten käytä mielummin vaikka nuuskaa - silloin vain sinä näytät dorkalta, mutta toisten ei tarvitse kärsiä, ellet ällöttävästi syleksi.
6) Älä lue HS:nkään keskustelupalstaa.
7) Pussailu on kivaa ja jos em. ei seurassa onnistu, niin itseäänkin voi kosketella. Luentoa pitäessä tämä voi aiheuttaa hämmennystä, joten harkitse ennen kuin näpräät.
8) Nokia E71 ei kestä vessauiskentelua, älä puhu pöntöllä.
9) Vesijuostessa rinnakkain uiminen on suurin mahdollinen virhe. Varsinkin, jos tekijät juoruavat samalla narisevalla äänellä jotakin booooooring settiä.
10) Alilämpö ei ole oire, eikä varsnkaan vakavan sairauden oire.

Eurolääkräi palaa nyt potemaan krapulaansa ja pyrkii karistamaan saamattomuuden vaikkapa kirjoittamalla hiukan sitä kuuluisaa väitöskirjaa.

Väitöskirjakurimus

Pitkästä aikaa ajattelin jakaa tänne kuolemattoman eurolääkärin ohjeen elämää varten:

Älä ikinä kuvittele kirjoittavasi väitökirjaa.

Niin. Älä.

Se on kamalaa. Siitä ei seuraa muuta kuin tyhmä olo. Voit olla mielestäsi aika hyvin perehtynyt aiheeseen, mutta ei se auta. Hankalaa se on silti.

Voit myös kuvitella, että osaat kirjoittaa asioita vieraalla kielellä. No sehän ei lainkaan pidä paikkaansa. Siinä vaiheessa, kun huomaat käyttäneesi jotakin aikaisemmin nokkelana pitämääsi fraasia jo kymmenettä kertaa samalla sivulla, alkaa karaistuneimmankin akateemikon silmäkulmat kostua.

Lisäksi biometria on kamala saatanan suunnittelema kosto kaikille pienille ihmisille, jotka uskovat vielä jonkinlaisen totuuden olemassaoloon maailmankaikkeudessa. Pian tilastotieteeseen tutustumisen myötä harhat romuttuvat ja ihminen ymmärtää, että sopivalla testillä oravasta tulee matelija, joka pystyy syöksemään vaahtokarkkeja sieraimistaan.

Valelääkäri

Häiriinnyn kovasti tästä valelääkärikohusta, joka on taas noussut otsikoihin. Heppu saa suomalaisten sympatiat puolelleen, ainakin IL:n ja HS:n keskustelupalstojen perusteella. Monen mielestä tämä nuori varastomies on reipas ja fiksu, kun keksi näin nokkelasti hoitaa holtittomasta rahankäytöstään seuranneet megaulosotot. Lisäksi tämä näemmä todistaa, että lääkärin homma on niin helppoa, että sitä voi tehdä ihan hyvin ilman koulutustakin, koska mitään vakavia hoitovirheitä ei ole sattunut. Suoraan lääkikseenkin hepun pitäisi päästä, koska on jo osoittanut osaamisensa. ARGH.

En väitä, että lääkärin työ olisi mitenkään mahdottoman vaikeaa. Se on lähinnä erilaisten loogisten algoritmien hallitsemista ja oikeiden synteesien tekemistä annetuista lähtötiedoista. Paljon pitää muistaa erilaisia yksityiskohtia, koska tauteja on niin paljon. Lisäksi yksilöiden varianssi sekoittaa pakkaa. Mutta loppujen lopuksi työ muistuttaa aika paljon vaikkapa jonkun ATK-tukihenkilön hommaa. Ainoa ero siihen on se, että kohde kokee&tuntee itse ja haluaa ymmärtää mitä tapahtuu - ilman pidemmälle kehittynyttä AI:ta, tämä on ATK-tukihenkilöllä edessä vasta muutaman sadan vuoden päästä. Lisäksi ihmisiä harmittaa vähemmän, jos esim. tulostin ei toimi, verrattuna tilanteeseen jossa vaikkapa sydän ei toimi, kun joku pikku mittaustuloksen heitto osoittautuikin törkeän tärkeäksi, vaikka alkuun ajateltiin, että ei sillä ole väliä. Anyways, näitä tapahtuu molemmilla aloilla ja vaikka olisi koulutetut ihmiset sähläämässä. Molemmilla odottelu ja boottaminen ovat aina ne ekat jutut jotka tehdään oli vaiva mikä tahansa.

Olen itsekin sählännyt varmasti potilaiden kanssa aika paljon. Mutta ihan tuurilla en koskaan vedä diagnooseja kasaan. En rehellisesti usko, että potilas suoraan hyötyy siitä, että mä osaan vaikka T-solureseptorin rekombinaation aika detaljitasolla ulkomuistista. Sen tasoista juttua meille lääkiksessä jankutettiin ihan vakavalla naamalla. Se kuitenkin hyödyttää potilasta, että sen myötä mä tajuan, kuinka stanan monimutkaisen koneen kanssa tässä puuhastellaan. Se laittaa lääkärin nöyräksi ja toivottavasti sitä myöten myös varovaisemmaksi.

Hassu yksityiskohta poimittuna Fimnetin keskustelupalstalta (vaikka mä en saisi siellä käydäkään...): joku kollega oli sitten joutunut extranakkina tarkastamaan niitä valelääkärin potilasasiakirjamerkintöjä. Oli saanut nauruhepulin, kun jossakin vaiheessa jokaisen tekstin loppuun oli alkanut ilmestyä perinteinen lääkärin cover-my-ass klausuuli: "Jos vaiva jatkuu, niin on otettava uusi yhteys." (mulla toi on degeneroitunut päivytyksessä seuraavaan kammotukseen: tarv. uusi yht.) Valelääkärin kohdalla klausuulissa vain oli kiva pikkulisä lopussa: "... on otettava yhteyttä LÄÄKÄRIIN." Niin, eihän ne potilaat vielä olleet lääkärissä, joten toi oli aika osuva.

Hassua, miten kukaan ei vieläkään ole älähtänyt siitä, että tää heppu on rikkonut aika monen sadan ihmisen perustavanlaatuista intimiteettisuojaa rahallisen hyödyn saamiseksi. Jos minä koulutettuna lääkärinä tutustun potilastietoihin, jonka hoitoon en ole osallistunut, voin saada syytteen. Tää heppu ei saa mitään syytettä!

Nojoo, nyt alkaa vaikuttaa v-kirjan välttelyltä tää homma

V-kirjan kirjoittaminen on sanalla sanoen vmäistä. Olen keksinyt innovatiivisia tapoja vältellä sitä, osallistun mm. nykyään aktiivisesti Fimnet-keskustelupalstan huru-ukkojen (joiden ainoa yhdistävä tekijä on Valviran tunnistenumero, ent. SV-numero) kanssa edellisen postauksen aiheesta vääntämiseen. Ei kannattaisi, nousee verenpaine ja oma cv-riski nousee huimasti.

Tälle tasolle sitä sitten degeneroituu klo 00.30, kun v-kirjaa on kirjoitettu 0 sanaa tänään:

"Yhtenä kommenttina evoluution pohjalta perusteltuun ravintoon:

Evoluutio tarkoittaa kehitystä, eliön sopeutumista mutaatioiden kautta muuttuviin ympäristötekijöihin. Miten voisimme ajan funktiona muuttuvan järjestelmän tiettyä vaihetta pitää parempana kuin toista, ympäristötekijät kun ovat laajasti vaihtuneet ajan mukana, myös siis muut kuin ravitsemus? Sopeutumisprosessimme johonkin asiaan voi olla kesken (ja varmasti onkin), tai ainakin siltä niin voisi vaikuttaa tästä ajanhetkestä arvioituna, mutta biologinen evoluutio ei merkittävästi enää vaikuta ihmiskunnan kehitykseen mm. modernin lääketieteen takia. Lähdemmekö siis masteroimaan kulttuurievoluution keinoin biologisen evoluution ohi mm. tekemällä historiaan perustuvia ravitsemussuosituksia? Uskotko, että lääketiede olisi niin vahva, että se voisi muuttaa kulttuuria? Miten evoluutio voisi millään tuottaa mitään "oikeaa" tai "väärää", kun kysymys on sopeutumisesta? Jos johonkin asiaan ei ole sopeuduttu (tai siis tietty osa väestöstä ei ole sopeutunut!) on kyseisillä yksilöillä ollut kuitenkin jotain, joka kuitenkin on puolustanut heidän lisääntymistään sopeutumattomuudesta huolimatta. Voisihan ajatella, että keliakiaan sairastuvat ovat evoluutiossa meihin gluteiinia tyytyväisinä syöviin verrattuna jäljessä. Heidänkö perusteella tulisi tehdä väestötason ravitsemussuositukset?

Minusta voimme tehdä ravitsemussuosituksia tähän aikaan ja tähän maailmaan, tämän ajan lähtökohdista (eli siitä mitä ihmiset nyt syövät, ja valita niistä parhaat vaihtoehdot). Suositusten perustelujen tulee olla mainitsemani kulttuurilliset ja terveydelliset yhdessä, ei erikseen. Terveydelliset perusteet tulee luonnollisesti olla tutkittuja."